Tilastoja ja taikauskoa
Olin viime viikon keskiviikkona eräässä kokouksessa, jonka alussa päiviteltiin Helsingin seudun kylmiä ilmoja. Yksi esiin tulleista näkemyksistä oli se, että merimiesten perimätieton mukaan sää jatkuu kylmänä vielä 9 päivää, koska edellisenä yönä oli täysikuu. Asiasta käytiin pientä keskustelua ja ennuste taidettiin laittaa taikauskon kategoriaan.
Helsingin Yliopistolla oli yksinoikeus julkaista vuosikalenteria eli almanakkaa aina vuoteen 1995 asti. Yliopisto julkaisi 1600-luvulta lähtien allakkaa, johon oli lisätty sääennusteita koko vuodeksi. Vuosina 1726-1727 jätettiin sääennusteet pois, joka johti allakan myynnin romahtamiseen. Sääennusteet palautettiin julkaisuun ja ne olivat mukana aina vuoteen 1886 asti, jonka jälkeen ennusteet jäivät lopullisesti pois. Syynä tähän oli se, että enää ei katsottu tieteellisin perustein voitavan ennustaa säätä seuraavaksi vuodeksi. Tieteen käsitys oikeasta ja väärästä oli siis muuttunut ja aikaisempi tieteenä pidetty asia olikin tosiasioihin perustumatonta taikauskoa.
Tieteelle on ominaista se, että se ei ole demokraattista. Vaikka suurin osa säätietelijöistä oli 1700-luvulla sitä mieltä, että tällainen ennustaminen oli tiedettä ja sopivaa Yliopiston julkaistavaksi niin he olivat väärässä. Säätietojen julkaiseminen vielä yli 150 vuoden ajan perustui ilmeisesti Yliopiston kaupallisiin syihin.
Kuten poliitikot tietävät, paras tapa saada mieleisiä asiantuntijatuloksia on perustaa työryhmä, johon valitaan “oikeaa” kantaa edustavia asiantuntijoita. Asiantuntijoiden kanta on helposti selvitettävissä etukäteen googlaamalla asiantuntijoiden tuottamia julkaisuja.
Asiantuntijoillakin on yleensä joku palkanmaksaja, jota kannattaa kuunnella. Niinpä esimerkiksi kansantalouden kasvusta antavat tutkimuslaitokset erilaisia näkemyksiä;
- Palkansaajien Tutkimuslaitos ennustaa aina suurempaa kasvua, jolla perustellaan suurempia palkankorotusvaatimuksia oikeudenmukaisuuden nimissä (“enemmän jaettavaa”)
- EK ennustaa tietenkin pienempää kasvua (“vähemmän jaettavaa”)
- Tämän jälkeen pankit puhuvat sijotusmarkkinoiden sentimentistä eli “tunnetilasta” suhteessa kasvuodotuksiin
- VVM tekee oman ennusteensa, jossa ei mitenkään voida huomioida sitä, että aiemmat ennusteet vaikuttavat esimerkiksi investointeihin ja sitä kautta työmarkkinoihin ja verotulojen kertymään
Lopputulos on se, että kansantalouden syy-seuraussuhteet ovat niin monimutkaisia, että kukaan ei pysty luotettavasti ennustamaan muuta kuin korkeintaan trendejä.
Vaaliennusteet eivät välttämättä ole poliittisessa mielessä tarkoitushakuisia, mutta niiden virhemarginaalit ovat esimerkiksi +/-1,7%, joka tarkoittaa oikeasti sitä, että niillä on lähinnä viihdearvoa. Viihdearvo tarkoittaa kaupallista arvoa; näilläkin “tutkimuksilla” myydään lehtiä ja muuta mediaa. Kyselijöiltä “unohtuu” nekin tosiasiat, että
- Suomessa ei äänestetä puolueita vaan ehdokkaita
- äänten jakauma ei vaikuta suoraan paikkajakoon, koska täällä on käytössä d’Hondtin suhteellinen vaalitapa
- äänestysaktiivisuus vaihtelee suuresti demografioittain
Niin, miten se merimiesten perimätieto pärjäsi alussa mainitussa säätilan muutosennusteessa?
Ihan hyvin, sää lämpeni 9 päivän jälkeen. Todellisuudessa ennusteella olikin hyvä toteutumismahdollisuus, se oli nimittäin 50%.
Näin siksi, että kun sää joko
- lämpenee
- kylmenee
niin ilman merimiestaitojakin tai ilmastotilastoja saadaan tällä aineistolla lämpenemistodenäköisyydeksi 50%
Kultakalat uivat muodostelmassa
Kiinalainen taikuri Fu Yandong esitti 2.2.2011 Kiinan Keskustelevision (CCTV) lähetyksessä taitoaan saada kultakalat uimaan muodostelmassa sekä joitakin muitakin kalatemppuja. Eläinten suojelijat protestoivat, ja CCTV peruutti seuraavan esityksen. Ajat ovat muuttumassa Kiinassakin, jossa kotieläinten suojelulainsäädäntöä ei ole lainkaan.
Arthur C. Clarken kolmannen lain mukaan kehittynyttä teknologiaa ei voi erottaa taikuudesta. Olemme tottuneet arkipäivän taikuuteen kuten sähköön, matkapuhelimiin tai tietokoneisiin ja emme kiinnitä huomiotamme näihin yleensä hyvin toimiviin, monimutkaisiin järjestelmiin.
Monet talouden ammattilaiset harjoittavat myös eräänlaista taikuutta, joka redusoidaan rahan liikkeisiin. Tästä viimeisin esimerkki oli eilinen Trainer’s Housen julkaisema pörssitiedote, jonka mukaan yhtiö teki 21 miljoonaa euroa tappiota 15,6 miljoonan liikevaihdolla. Osake ei kuitenkaan reagoinut mitenkään tähän hirivttävään tietoon. Miten on mahdollista, että firma on ylipäänsä hengissä? Onko Vesa Honkanen taikuri ja mikä onkaan se taikatemppu?
Taikatempuissa onkin kyse juuri tiedon epäsymmetriasta. Asiantuntijat ymmärsivät, että TH:n kirjanpidollinen tappio johtuu yhtiön tasessa olevien erien osittaisesta alaskirjauksesta eri arvonalennuksesta, raha ei siis hävinnyt kassasta. Ammattilaiset osasivat odottaa tätä alaskirjausta jo aiemmin ja koska osakekurssi kuvaa yleensä sijoittajien odotuksia, niin TH:n osake ei romahtanut tiedotteen tultua julkisuuteen.
Mikä on toiselle taikuutta, on toiselle arkipäivää.
Irtisanooko sosiaalinen media Elopin?
Ennen sanottiin, että kynä on miekkaa voimakkaampi. Nyt voidaan sanoa, että netti voittaa vahvatkin johtajat. Jos kansa pystyi Facebookia, Twitteriä ja mielenosoituksia käyttämällä erottamaan Egyptin johtajan, on myös yritysjohtajien otettava tarkemmin huomioon ei pelkästään omistajiensa vaan kaikkien muidenkin sidosryhmiensä mielipiteet mikäli haluavat säilyttää työpaikkansa.
Sijoittajat arvioivat Elopin esittelemän Nokian uuden strategian niin huonoksi, että siirtyivät myyntilaidalle ja kurssi rysähti kunnolla kaikkien aikojen pohjalukemiin.
Sitten marssivat ulos työntekijät.
Seuraavaksi kuvioon ovat astuneet eräät entiset nokialaiset ja nykyiset sijoittajat.
Yhdeksän nuoren osakkeenomistajan perustama “Nokia Plan B” tarjoaa toisenlaisen tulevaisuuden ja kenkää Elopille ja joillekin muillekin johtajille. Tämä ratkeaa markkinatalouden pelisääntöjen mukaisesti Nokian yhtiökokouksessa, josta on odotettavissa jos ei muuta niin hyvää viihdettä. Tämä tuskin jää tähän.
=========
Jäi kuitenkin ainakin tuon suunnitelma B:n osalta. Instituutiot eivät halunneet mukaan joten pojat vetäytyivät. No, jäihän meille NokiaPlanC.com tai NokiaPlanX.com
=========
Nokian yhtiökokous pidetään tiistaina 3.5.2011 klo 15.00 Messukeskuksessa, Amfi-salissa,
Messuaukio 1, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja kokousta edeltävä kahvitarjoilu alkavat klo 13.30.
Ajattelin osallistua.
RUMA selvitys liikenne- ja viestintäministeriöstä
Tekniikan & Talouden numerossa 8 toimittaja Harri Repo kirjoittaa otsikolla “Vehviläisen kantti petti ruuhkamaksuissa”. Repo tekee sellaisen johtopäätöksen, että päätöksen perusteena oli äänten tavoittelu tulevia eduskuntavaaleja ajatellen ja päättää kolumninsa virkkeeseen “Lähiviikkoina kuulemme Vehviläiseltä lisää äänestäjiä kosiskelevia ajatuksia.” Tämä on melko erikoinen näkemys, sillä Vehviläinen ei ole ehdokkaana ruuhkamaksuselvityksen kohdealueella Helsingissä eikä Uudellamaalla vaan Pohjois-Karjalan vaalipiirissä.
Yleensä mediassa syytetään hallitsijoidemme irtautumista kansalaisten todellisuudesta. T&T:n Repo syyttää Vehviläistä siitä, että hän kuuntelee kansan ääntä. Demokratian puolustajana kannatan tässä asiassa ennemmin Vehviläisen näkemystä kuin Revon.
Kun päätös tuli julkisuuteen, olivat esimerkiksi Helsingin Sanomien verkkokeskustelun mielipiteet tässä asiassa subjektiivisen arvioni mukaan noin 90-prosenttisesti ministerin päätöksen kannalla.
Ministerin perustelut päätökselleen olivat lyhyesti seuraavat:
- tarkasteltu järjestelmä perustui tekniikkaan, jota ei ole missään käytössä
- kustannuksista eikä järjestelmän toimitusajoista ei ole mitään tietoa
- Helsingin seudulla liikennöivien ei tule toimia tässä koekaniineina
- jos järjestelmä toimii työryhmän näkemyksen mukaisesti, johtaa se sellaiseen joukkoliikenteen tarpeen kasvuun, johon ei käytännössä ole varaa (raideliikenteen mittavat investoinnit)
- ruuhkamaksuja ei ole alueen juuri hyväksytyssä liikennesuunnitelmassa
Minusta nuo ovat hyviä perusteluja ja perustuvat LVM:n RUMA- työryhmän (ei, nimi ei ole vitsi) työhön. Tällaisten päätösten tekemistä kutsutaan johtamiseksi tai sitten järjen käyttämiseksi.
RUMA-työryhmä teki työtä käskettyä eli selvitti ruuhkamaksujen toimivuutta pääkaupunkiseudun liikenteessä. RUMA päätti itsenäisesti, että se tutkii ainoastaan satelliittiseurantaan perustuvan järjestelmän teoreettisia tuloksia. Siis järjestelmän, jota ei missään ole olemassa, sen toiminnasta ei ole mitään tietoa ja joka loukkaa kansalaisten perusoikeuksia kulkea ja ajella missä huvittaa ilman, että tulemisia ja menemisiä kukaan seuraa. Tämä “1984″-aspekti oli muuten myös voimakkaasti esillä edellä mainituissa Hesarin keskustelussa.
Hieman enemmän kiinnostava asia on myös se, että RUMA-ryhmä näki tässä mahdollisuuden koko kansan ajelemisen seuraamiseen ja kilometripohjaisten maksujen keräämiseen.
“RUMA1-selvityksessä tarkasteltiin useita erilaisia ruuhkamaksutekniikoita. Työryhmä päätti, että tässä selvityksessä ei erikseen arvioida ruuhkamaksun teknisiä toteutusmalleja. Tarkastelu tehdään yhden ruuhkamaksumallin avulla.
Edellisestä selvityksestä saatujen lausuntojen perusteella työryhmä päätti, että tarkasteltava ruuhkamaksujärjestelmä on satelliittipaikannukseen perustuva kilometrimaksu. Tätä perustelee myös se, että tällainen järjestelmä olisi mahdollista laajentaa myöhemmin koko maahan tai Helsingin seudun järjestelmä voisi olla osa koko maata koskevaa kilometrimaksujärjestelmää.
Satelliittipaikannukseen perustuvia kilometrimaksujärjestelmiä ei ole vielä käytössä missään maassa. Tekniikka on kuitenkin olemassa. Työryhmä päätti, että se ei arvioi erikseen tällaisen maksujärjestelmän kustannuksia. Ruuhkamaksujärjestelmän toteuttamis- ja ylläpitokustannukset ovat kuitenkin oleellinen asia arvioitaessa ruuhkamaksun vaikutuksia ja toteuttamismahdollisuuksia. Tämän takia työryhmä päätti, että tässä selvityksessä ruuhkamaksujärjestelmän kustannukset saavat olla enintään 10 % ruuhkamaksujen tuotoista.”
Teknisten, monimutkaisten järjestelmien kustannuksia eivät ministeriön virkamiehet voi päättää. Kannattaa vaikkapa muistella erään toisen ministeriön ei-asiantuntijoiden määrittelemää, 20 (!) vuotta kehitteillä ollutta sähköistä respetijärjestelmää, joka on vaativuudeltaan murto-osa tässä kaavaillulta. Eikä vaadi edes satelliittien ampumista taivaalle.
RUMAn kaavailemaan tarkoitukseen sopivia satelliiteja ei nimittäin vielä ole olemassa. Tämä eurooppalainen, 5,3 miljardin euron Galileo-projekti on kesken ja sen on arvioitu valmistuvan 2020. Jos silloinkaan; Wikileaks muuten paljasti hankkeeseen osallistuvan saksalaisen OHB-satelliittiyhtiön toimitusjohtajan Berry Smutnyn lausuneen diplomaateille, että “Galileo on typerä projekti, jonka tarkoitus on lähinnä palvella ranskalaisten sotilaallisia etuja.” Tämän lausunnon tulo julkisuuteen aiheutti potkut Smutnylle.
Satellittinavigointi on aluperin kehitetty mannertenvälisten ydinohjusten suunnistamiseen ja sen siviilikäyttö mahdollistui vasta kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltain päätettyä vähentää järjestelmän salaamattoman signaalin poikkeutusta sadasta metristä kahteenkymmeneen.
Kuten muistamme, ranskalaisilla on omatkin ydinohjukset ja paikannusta tarvittaisiin muissakin sotilaallisessa toiminnassa. Ranskalaisille onkin kiusallista olla riippuvaisia amerikkalaisten hallinnassa olevista järjestelmistä, jotka voidaan milloin tahansa kytkeä pois päältä.
Koska globaalia, 24 satelliittia vaativaa järjestelmää ei voitu poliittisen vastustuksen takia kehittää Ranskassa, tehtiin siitä EU-hanke, joissa miljardihan on tunnetusti pientä rahaa. Galileon rahoituksesta puuttuu kuitenkin osa ja onkin mahdollista että tarvittavista 24 satelliitista taivaalle saataisiin vain 18. Tällöin noin kolmen viikon ajan vuodessa olisi aina osa alueesta katveessa, eli järjestelmä ei olisi käytettävissä. Maksumiehiä tarvitaan siis lisää, ja tähän rooliinhan suomalaiset autoilijat kelpaavat aina hyvin.
Ruuhkamaksuihin palatakseni; asia on kustannusmielessä minulle yhdentekevä, koska liikun Helsingissä olevalle toimistolleni yleensä lähijunalla. Niistä kokemuksista kirjoitan sitten joku toinen kerta.
Sosiaalinen media irtisanoi johtajan
Egyptissä. No, ihmisethän sen tekivät. Sosiaalinen media oli vain kansan tahdon väline.
CNN:n haastatteleman Wael Ghonimin mukaan “tämä vallankumous alkoi Facebookissa“. Ghonim on Googlen Lähi-Idän markkinointipäällikkö. Pääasiallinen viestinvälitysmuoto oli twitter, joka toimi vaikka hallitus oli irroittanut maan internetistä useiksi päiviksi.
Tämä ei jää tähän. Odotan mielenkiinnolla, milloin ensimmäinen yritysjohtaja joutuu lähtemään sosiaalisen media paineen alla. Olisiko ehdotuksia?
Savolaista johtamista tarvittaisiin lisää
Arvostamani Ari Lahti kertoi viime vuonna Talouselämässä, mikä tekee savolaisesta niin ylivoimaisen johtajan:
1. Suora kierous.
”Savolainen yritysjohtaja on niin kiero, että sanoo asiat suoraan. Siinä ovat muut ihmeissään, etenkin ruotsalaiset.”
2. Hyvä kuuntelija.
”Savolainen yritysjohtaja osaa kuunnella – tosin pääasiassa vain itseään. Puheen tuottokyky on hyvä.”
3. Johtajuus verissä.
”Piällysmiehen geenit siirtyvät savolaisilla äidinmaidossa eteenpäin. Johtajuutta ei ansaita, se otetaan. Rannikkotykistökoulussa opin, että on kivempi olla johtaja kuin komennettava.”
4. Lupsakkuus.
”Savolaiset ovat luonnostaan lupsakoita. Tämä auttaa kohtaamaan ja johtamaan ihmisiä eri kulttuureista. Edesmennyt pankinjohtaja Matti Korhonen on hyvä esimerkki lupsakasta johtajasta.”
5. Naatiskelu.
”Savolainen yritysjohtaja ei stressaa turhista asioista vaan pyrkii aina kohti elämän nautintoja. Minä nautin kesämökillämme Lohjan Hormajärvellä tekemättömyydestä, grillaamisesta, aito kiukaalla varustetun saunan pitkästä lämmityksestä ja siitä, että on koko lapsikatras ympärillä. Myös KuPSin peleistä nautin, erityisesti voittopeleistä.”
Näin siis Ari Lahti. Minä puolestani toivoisin, että Nokian johdolla olisi tällaisia ominaisuuksia. Aika näyttää, löytyykö niitä. Kuten Olli Turunen totesi,”hyvä johtaminen näkyy osakekursseissa“.
Bill Gates vaihtoi Microsoftin osakkeita roskiin
Viimeisen 12 kk aikana Gates on myynyt 90 miljoonaa MSFTin osaketta eli 13% omistuksestaan. Parin viime vuoden aikana hän on luopunut 22% omistuksestaan. Eipä ihme, sillä MSFTin osakkeen kehitys on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan heikkoa, keskimäärin 2,74%/v.
Muut isot teknot olisivat tuottaneet paremmin:
- Apple 38,8%
- Oracle 30%
- IBM 17,37%
- Google 11,12%
Niinpä Gates onkin sijoittanut paremmin tuottaviin bisneksiin kuten roskiin.
Input vai output?
Jos olet yritysjohtaja, on sinulla luultavasti kaksi keskeistä ongelmaa:
- miten saat palkattua loistavia ihmisiä
- miten pääset eroon alisuoritujista
Industrialismin aikakaudelta peräsin oleva 8-tuntinen työpäivä painottaa inputtia, työpaikalla vietettyä aikaa. Tähän on joskus erittäin hyvin perustellut, mutta yleisemmin perinteiset syyt. Ristiriitaa aiheutuu siitä, että niin osakkaat kuin asiakkaatkin ovat kiinnostuneita outputista, siitä mitä työntekijät saavat aikaan eikä niinkään siitä, kuinka kauan sen tekemiseen menee.
Pro-Sourcen toimitusjohtaja Markku Kaijala aloitti markkinoinnin ja digimedian ammattilaisten välitykseen erikoistuneen firmansa (ja sai minut ylipuhuttua siihen osakkaaksi) siksi, että yhä suurempi joukko alan ammattilaisia on niin ikään kiinnostuneempia tuloksista ja siitä maksetuista korvauksista kuin ajan viettämisestä sisäisissä palavereissa, nettisurffaamisesa ja muissa työpaikkojemme ritualistisista toiminnoista. Työtoverit ovat kivoja –mutta eivät niin kivoja että se voittaisi vapaa-ajan aktiviteetit.
Pakkoruotsista puhumisen sijaan pitäisikin ehkä alkaa puhua pakkotyöstä.
Nerojen rekryongelmiin on parikin ratkaisua.
- tehdään tähdistä osakkaita
- aletaan maksaa vain tuloksista
Kun edellistä sovelletaan melko laajasti erilaisissa konsulttiorganisaatioissa, on tulosperusteinen palkanmaksu lähinnä myyntihenkilöiden ja johdon nautinta-aluetta.
San Fransiscolaisella sosiaalisen median teknologiayritys Taggedilla on hyvät henkilöstöedut. Ja rajattomasti lomaa.
Toimitusjohtaja Greg Tsengin mukaan Tagged on kiinnostunut työntekijöidensä tuloksista, eikä läsnäolosta. Toisaalta: “If you don’t produce, you will be managed out.” Pystyn hyvin kuvittelemaan, että tämä jakaa lukijakunnan tasan kahteen leiriin…
Saunailtojen paluu bisnekseen ja politiikkaan
Hurjalla 80-luvulla olin nuorena diplomi-insinöörinä töissä Jertec-nimisessä, monellakin tavalla legendaarisessa erikoiselektroniikkaa myyvässä yrityksessä. Toimitimme varastosta tietokoneita ja niiden oheislaitteita (tämä oli ihan totta uutta silloin!) sekä hieman pidemmillä toimitusajoilla mm. tietoliikenne- ja sotilaselektroniikkaa ja vaikkapa lentosimulaattoreita.
Asiakassuhteita hoidettiin suurasiakkaiden ja julkishallinnon kanssa protokollia tiukasti noudattaen, mikä aiheutti joskus ongelmia, kun piti puhua asioista epävirallisesti, mutta silti luottamuksellisesti.
Nämä asiat hoidettiin saunassa, joita Jertecillä oli kolme. Firman niin ikään legendaarinen toimitusjohtaja Simo Samuli kertoikin ylpeänä, että Jertecillä on Suomen puhtaimmat myyntimiehet!
1990-luvulla bisnessaunominen väheni globaalistumisen myötä ja käytännössä loppui lähes kokonaan 2000-luvulla.
Suomalainen sauna on sikäli hyvä paikka, että siellä ollaan yleensä fyysisesti alasti, ilman muistiinpano- tai viestintävälineitä. Saunassa myös ollaan henkiseti vähissä vaatteissa; tittelit ja muu hierarkia jätetään pääsääntöisesti sinne pukuhuoneen puolelle. Häveliäimmät käyttävät toki pyyhkeitä, mutta tuskinpa niihinkään edes salaa kukaan kirjoittelee.
Ehkäpä sauna on se ainoa paikka nykyään, missä asioista voi keskustella luottamuksellisesti, ilman tärkeilyä ja jatkuvaa hösäämistä sähköpostien, twittereiden, facebookien, tekstareiden jne kanssa. Niinpä ennustankin saunomisen tekevän comebackin niin bisnesksenkin kuin politiikankin parissa.
-
Arkistot
- toukokuu 2012 (5)
- huhtikuu 2012 (3)
- maaliskuu 2012 (6)
- helmikuu 2012 (3)
- tammikuu 2012 (6)
- joulukuu 2011 (2)
- marraskuu 2011 (3)
- lokakuu 2011 (2)
- syyskuu 2011 (4)
- heinäkuu 2011 (2)
- kesäkuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (6)
-
Kategoriat
-
RSS
Artikkelien RSS-syöte
Kommenttien RSS-syöte

