Kissajohtaminen

Luottoluokittajillako poliittista valtaa?

Helsingin Sanomien mukaan professori Teivo Teivainen “luottoluokittajat käyttävät maailmantaloudessa merkittävää poliittista valtaa”. Teivainen on Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori. Siteeraus on lyhyt ja mahdollisesti asiayhteydestään irroitettu, mutta silti kiinnostava.

Niin valtioita, yrityksiä kuin yksityishenkilöitäkin lainoittavien tahojen tapana on tehdä arvio lainanantoon liittyvistä riskeistä. Koska kansallisvaltioilta ei koskaan saada ns. turvaavia vakuuksia (panttia), niin velkakirjoja (“lainaa”) ostetaan sellaisilla ehdoilla, jossa huomioidaan takaisinmaksukyky. Tämä näkyy käytännössä korkotasona, jonka pohjana on toistaiseksi ollut “riskittömät” USAn bondit. (Tätä riskittömyyttä muuten arvioidaan juuri näinä päivinä, kun republikaanit ja demokraatit taistelevat maan maksukyvystä tai -kyvyttömyydestä.)

Maailmalla on kolme suurta luokituslaitosta eli Moody’s, S&P ja Fitch, jotka tekevät arvioita erilaisen velallisten maksukyvystä. Esimerkiksi Moody’sin 21-portainen asteikko on ollut käytössä noin sata vuotta ja muidenkin varsin pitkään. Arvioiden pohjalla on monimutkaiset laskentamallit, jossa arvioidaan maksukyvyn lisäksi myös pitkän tähtäimen maksuhalukkuutta eli valtioiden ollessa kyseessä maariskiä. Tämä on suurelta osin oikeastaan poliittista riskiä, joten tässä mielessä politiikka on vahvasti kuvassa mukana.

Luottoluokittajat arvioivat siis velkakirjojaan myyvien maiden riskitasoa, ja valtiot huomioivat tämän asettaessaan lainan korkotasoa. Nämä arviot eivät ole ainoita, mm. Kiinan valtiolla on oma luokituslaitoksensa, joka esittää toisinaan tuon kolmikon mielipiteistä (koska niitähän ne lopulta ovat) poikkevia käsityksiä.

Luokituslaitoksen asiakas on siis lainanantaja, jonka lainapäätökseen vaikuttaa osaltaan luokittajan arvio mm. valtion maksukyvystä. Tätä arviota ei mielestäni voi pitää poliittisena, koska se annetaan taloudellisin perustein päätöksiä tekevälle lainanantajalle, tyypillisesti eläkevakuutusyhtiölle tai pankeille.

Kreikan kriisin yhteydessä on tullut esiin maan maksukyvyttömyys, joka on jo markkinoilla aikaa sitten tiedossa. Se, että tämä lausutaan julki ei asiaa muuta miksikään, mutta tekee poliitikkojen selitykset maksajille (eli siis meille veronmaksajille) vaikeammiksi ja niillä on siksi poliittinen ulottuvuus. Ei kuitenkaan kannata syyttää lämpömittaria siitä, että ulkona on liian kylmä.

S&P:n laskettua Enronin maksukyvyn subinvestment-tasolle, jätti yritys konkurssihakemuksen neljän päivän kuluttua. Laitoksilla on kyllä valtaa, mutta onko se luonteeltaan poliittista?

On selvää, että valtioiden kriittiset arviot eivät aina miellytä poliitikkoja tai muita maailmaa poliittisten silmälasien läpi tarkkailevia tahoja. Arvioihin tyytymättömillä on kuitenkin aina mahdollisuus antaa oma, poikkeava arvionsa mutta siihen tarvitaan hieman enemmän perusteluja. Pelkkä mielipide ei tässä riitä. Luokituslaitoksista riippumatta lainojen jälkimarkkinat arvioivat maksukykyä ja -halua joka päivä.

Se, että luokituslaitokset epäonnistuivat surkeasti subprime-luottojen arvioinnissa johtui juuri siitä, että laitosten asiakkaina olivat investointipankit, joiden paketoimista lainajohdannaisista piti antaa mielipide. Mikäli mielipide ei ollut “oikea”, oli pankilla aina mahdollisuus pyytää mielipide joltain toiselta. Tämä intressikonflikti rämetti näiden luokitusten tason, ja seurauksethan tunnemme.

Jos Kreikka on maksukykyinen, niin se voi helposti rakentaa lainapaketin, jossa lainoille annetaan turvaavat vakuudet. Lainaa saa tämän jälkeen markkinoilta varmasti, eikä muiden euromaiden apuun ei tarvitse turvautua! Jos kerran maksukyky on kunnossa, niin Kreikan valtiolla ei ole mitään riskiä ja korkokin on varmasti kohtuullinen.

Hassuinta tässä luottoluokittajien arvioissa on se, että valtion bondien luokituksen laskeminen näyttää eräissä tapauksissa (Nomura et al.) itse asiassa pienentävän lainamarginaalia. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun Suomen valtion bondien luokitus tipahti vuonna 1998 AAA:sta AA+:ksi. Ilmiö johtui luultavasti siitä, että kun tuore arvio oli käytettävissä, meni laina paremmin kaupaksi ja siitä saatettiin jopa kilpailla –joka siis laski korkomarginaalia.

No, tästä Kreikan ja kumppaneiden tuskin kannattaa kuitenkaan haaveilla. Mongolian rahoitustilanteesta kiinnostuneet voivat vilkaista seuravaa videoa, maan bondien reittaus on B1 ja edellinen laina ylimerkittiin.

heinäkuu 29, 2011 Kirjoittanut Mikko Setälä | Johtaminen, Työmarkkinat | Jätä kommentti