Halpa on uusi musta
Olemme eläneet yli varojemme ja lainanneet rahaa kulutukseen. Ihan sama, onko kulutus valtion kontrolloimaa (verotuksen kautta) vai yksityistä velkaantumista, velkaa on ja lisää otetaan. Maailmantalouden painottuessa Aasiaan on edessämme ikävältä kuulostava K-sana:
köyhtyminen
Aiemmin ajateltiin, että kuluttajat palaavat huonompien taloudellisten aikojen jälkeen uudestaan kalliimpiin kulutustottumuksiin, mutta näin ei näytäkään tutkijoiden mukaan käyvän. Säästeliäämmiksi oppineet ihmiset jatkavat halvempien tuotteiden ostamista, vaikka rahaa tulisikin uudestaan enemmän.
Kuluttajat voivat tinkiä joistain tuoteominaisuuksista tai vaikkapa brändistä, jos tuotteen tai palvelun perusasiat ovat kunnossa. Tässä kohtaa kannattaa muistella laatu-käsitteen perusasioita. Jos tarkoituksena on hankkia hauskaa puuhaa pariksi tunniksi, niin hintalaput vaihtelevat kovasti:
- perjantai-illan elokuva 12 e
- videovuokra 5 e
- elokuva tv-kanavalta 0 e
- konsolipeli 40 e
- mobiilipeli 1 e
- iltapäivälehti 5 e
- iltapäivälehti verkossa 0 e
- uusi kirja 30 e
- lainaus kirjastosta 0 e
Kyllä minä ymmärrän, että nämä eivät ole ihan samoja asioita. Kyse onkin juuri siitä, mistä kuluttaja on valmis luopumaan halvemman hinnan takia.
Sama näyttää olevan käynnissä työmarkkinoilla. Jos tehtävään ajatellut kandidaatit ovat työnantajan mielestä liian kalliita, ollaan valmiita tinkimään vaikkapa kokemuksesta. Koska palkat yleensä nousevat iän ja kokemuksen perusteella, on tämä huono uutinen kokeneemmille työntekijöille.
2010-luvun erähenkinen, edullinen gourmet näyttääkin sitten tältä. 73 590 kcal… ei herkille!
Eläköön vapaus!
Lainasin tuon otsikon fanittamani filosofi Maija-Riitta Ollilan perjantaisessa Talouselämä-lehdessä ilmestyneestä kolumnista. Ollila toteaa mm. että “Suomi on liikkunut kohti turvallisuudentunnetta vapauksien kustannuksella” ja “…tukahduttavan turvallisuuden maailmassa… ei viihdy myöskään kekseliäisyyttä kaipaava yritystoiminta”. Olen samoilla linjoilla alkuviikosta kirjoittamassani, tulevan Tietoviikon kolumnissa, jossa… no, lukekaa sieltä.
Turvallisuushakuisuus on ihmisille luontaista, mutta tässä on suurta henkilökohtaista vaihtelua. Max Planck -insituutissa kehitetetyssä, itsearviointiin perustuvassa testissä henkilö vastaa erilaisiin työelämään liittyviin kysymyksiin, ja tuloksia verrataan tämän jälkeen vastaavia tehtäviä tekevään verrokkiryhmään, jonka koko on tuhansia henkilöitä. Yksi parametri on itseluottamus (tai omanarvontunto), joka vaikuttaa yksilön haluun otta riskejä uusissa tilanteissa.Ja sekä rohkeista että pelkurimaisista yksilöistähän tämäkin kansakunta koostuu.
Esimerkiksi heikon itseluottamuksen omaava henkilö reagoi normaaleista arkipäivän rutiineista vähänkin poikkeaviin työtehtäviin hermostuneesti ja pelokkasti. Sen sijaan, että hän pyytäisi apua, pyrkii heikosti itseensä luottava henkilö tekemään tehtävän itse, pyytämättä apua muilta. Henkilö ei tyypillisesti anna esimiesten tai työtovereiden puuttua työhönsä, vaan tekee mieluummin virheitä ja ajattelee korjaavansa asiat myöhemmin.
Tällaiset henkilöt välttävät tyypillisesti uusia, vähänkin vaikeammilta näyttäviä tilanteita, mikä johtaa helposti myös osaamisen taantumiseen.
Jos taas itseluottamus on ylikorostunutta, uskoo henkilö pystyvänsä suoriutuvansa lähes kaikista uusista haasteista ilman aiempaa kokemusta. Tavoitteet voidaan myös asettaa liian korkealle. Nämä henkilöt saattavat toisinaan karttaa tilanteita, jossa heidän suorituskykynsä mitataan aidosti.
Suomen talouden ja työelämän ongelmat ovat suurelta osin itse aiheutettuja –aivan niin kuin Suomen talouden ja työelämän menestyskin. Ulkopuolinen maailma tarjoaa uhkia ja mahdollisuuksia, joita kannattaa hyödyntää, pelkkä sopeutuminen ei riitä. Meillä on vapaus valita oma suuntamme ja tehdä omat virheemme, ja tähän liittyy toinen em. koejärjestelyllä arvioitava asia; omavastuullisuus. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että omasta työstään vastuuta kantava henkilö osaa toimia itsenäisesti ja tietää, että pohjimmiltaan elämässä ja työelämässä menestyminen tai epäonnistuminen riippuu pohjimiltaan omasta itsestä ja omasta toiminnasta.
Jokainen meistä on erityisesti vastuussa omasta kehityksestään, toisen puolesta kun ei voi oppia mitään. Sellaista se vapaus oikeasti on!
Luovien nerojen irtisanominen
Vastaani tulee silloin-tällöin sellainen ongelma, että organisaatiossa on jokin luova nero (tai hullu), jonka työn laatu on loistavaa, mutta asianomainen on sosiaalisesti mahdoton tapaus. Tuleeko tällainen henkilö irtisanoa vai tuleeko häntä vain sietää?
Niin ikävää kuin se onkin, tulee organisaatiolle liian hankalat ihmiset irtisanoa.
Muuten voi käydä niin, että luoviin, mutta inhottaviin neroihin kyllästyneet muut organisaation jäsenet saattavat poistua muihin firmoihin ja organisaation toiminta halvaantuu.
No, onneksi neroja on vain harvassa, ja heistäkin suurin osa ihan ok…
Kannattaako tuulimyllyjä vastaan taistella?
Tänään (1.9.2011) ilmestyneessä Kauppalehti Optiossa otin kantaa tuulivoimaan nimittämällä sitä “isoksi puhallukseksi”. Tätä kutsutaan veren kaivamiseksi nenästä, eikä tuulimyllyjä vastaan kannattaisikaan yleensä taistella.
Taustalla mielipiteeseeni on joitakin vuosia sitten erään sijoitusportfolion analyysi, jonka yhteydessä minulle tarjottiin ostettavaksi kreikkalaista (just joo) tuulivoimapuistoa, jossa oli osakkaina Tunnettu Kansainvälinen Suuryritys ja Kreikan Valtio. Muutaman vuoden ikäisen voimalan toiminta oli jatkuvasti erittäin tappiollista suurista pääoma- ja käyttökustannuksista johtuen ja kun sekä Kreikan valtion että EU:n tuet oli käytetty loppuun, olisi tämän kokoelman rapistuvia vispilöitä saanut yhden euron nimelliseen hintaan. Mukana olisi seurannut runsaasti velkaa, sähköntoimitusvelvoitteita ja jonkun verran henkilökuntaakin.
Hieman asioita tuolloin tutkittuani päädyin samaan lopputulokseen, joka käy ilmi myös kreikkalaisten yliopistotutkijoiden omista raporteista, joiden mukaan
“…Since RES are, in most of the cases, not yet economically competitive to the conventional thermal generation, they are promoted through various
motivations which include satisfactory fixed feed-in tariffs correlated with the retail kWh prices (70% of the retail consumer price for the mainland and 90% for the isolated systems of the islands), guaranteed access to the grid, long-term contracts (10 years), subsidies on capital investment (up to 50%),
tax exceptions etc [4]. The cost for the connection to the grid or any “shallow” reinforcements required in the transmission network is carried by the IPPs by 50%…”
Tarkoitukseni tässä ei ole väheksyä sitä teknistä kehitystä, jonka tuloksena maailmassa on lukuisia tuulivoimapuistoja ja lisää rakennetaan jatkuvasti. Kritisioin sitävastoin sitä, että yhtä epätaloudellista (ja joidenkin mielestä epäekologista) energiatuotantomuotoa tuetaan niin energiakuluttajien ja veronmaksajien rahoilla. Hyvä bisnes voi niiden rakentaminen silti olla, kuten voimaloita toimittavien Vestaksen tulosraportit meille kertovat.Tuulivoima on sikäli erittäin uusiutuva energiamuoto, että tuulivoimaloiden osien uusiminen on jatkuvaa.
Toisten rahoilla on helppo olla ekologinen!
-
Arkistot
- helmikuu 2012 (3)
- tammikuu 2012 (6)
- joulukuu 2011 (2)
- marraskuu 2011 (3)
- lokakuu 2011 (2)
- syyskuu 2011 (4)
- heinäkuu 2011 (2)
- kesäkuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (6)
- huhtikuu 2011 (2)
- maaliskuu 2011 (9)
- helmikuu 2011 (9)
-
Kategoriat
-
RSS
Artikkelien RSS-syöte
Kommenttien RSS-syöte
