Näissä jää usein vähemmälle huomiolle sellaiset riskit, jotka ovat luonteeltaan katastrofaalisia mutta joiden todennäköisyyttä pidetään pienenä.

Lentokoneen suunnittelussa nämäkin riskit on huomioitava ja toimialaa tuntevat tietävät, että onnettomuuksiin on usein syynä virheiden ketju, mutta harvoin yksittäinen vikatilanne tai ohjaajan virhe. Rahoitusmarkkinoiden virheiden ketjut ovat usein toteutuneet, kuten liiankin hyvin tiedämme.

Tätä taustaa vasten luin hämmentyneenä Talouselämä-lehden painetussa versiossa haastatellun entisen poliitikon ja nykyisen pankkeja edustavan Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Pia-Noora kaupin mielipiteitä:

• “Pankeille tulee luottotappioita vain harvoin, sillä takana on reaalivakuus eli asunto.”

Kuten tunnettua, tämä ajattelu vei Yhdysvallat subprime-kriisiin ja sekä Irlannin että Espanjan vararikon partaalle. Finanssialan keskusliiton pitäisi ymmärtää, että luottoa myönnettäessä pitäisi sekä vakuuksien että maksukyvyn oltava kunnossa. Turvaava vakuus ei voi koskaan ole asunnon arvon suuruinen, koska sen hinta voi laskea. Tällä hetkellä n. 5 prosentilla suomalaisilla kotitalouksilla on velkasuhde 500%, kun se on Kreikallakin “vain” 120%.

• “Suomessa pankit eivät kaadu, mutta luottotappioita voi tulla.”

No, 90-luvun alun aikana Suomessa kaatui pankkeja ja niitä yhdisteltiin pakolla. Miksi tämä olisi muuttunut?

• “Pankkien edustajat pitävät sääntelyriskejä merkittävimpinä [riskeinä]… En näe, että asunto- tai yritysluotot aiheuttavat merkittävää päänvaivaa.”

Sääntely voi kyllä rajoittaa pankkien luotonantoa (Basel III jne) ja siten voittoja, mutta merkittävimmät riskit pankkien toiminnan kannalta ovat kyllä varmasti toisia, niitä katastrofaalisia.

Mielestäni sääntelyä pitää lisätä siksi, että pankit eivät näytä itse pystyvän hillitsemään luotonantoaan itsesääntelyllä. Pankeilla on jo nyt ongelmia sen vuoksi, että vakavaraisten yritysten kannattaa hakea halvempaa rahoitusta markkoinilta omilla velkapapereillaan kuin pankeista. Tämä tarkoittaa sitä, että pankeille jää asiakkaiksi heikompia ja pienempiä yrityksiä, joka osaltaan kasvattaa luottoriskejä.

Kauppi pitää mahdollisena asuntolainojen koron nousua “toiselle kymmenelle prosentille.” Miten silloin käy ylisuuria lainoja ottaneille, kun samanaikaisesti markkinoille tulee myyntiin muidenkin samassa tilanteessa olevien kotitalouksien asuntoja?

Peniä siteeraten; “…the female audit partners are documented to have significantly higher audit fees. This is an interesting finding, however, interpretations should be made with caution due to the lack of evident and convincing theoretical explanations.”

Mistähän tämä johtuu? Mieleen tulee mahdollisia syitä kuten:

• miespuolisia tilkkareita on enemmän, mikä johtaa hintakilpailuun
• naiset tekevät enemmän tunteja, jolloin laskutustakin tulee enemmän

Now, we are looking for experienced and self-driven Business Controller to support our business and ensure financial feasibility of our Games business operations. You will work with the top influencers in the games and entertainment industry. This role is based in Espoo, Finland.

In addition to your main responsibilities, you will have role in building our processes from ground up. You are willing to develop yourself and the business and are not afraid of change: the business and environment will not look the same six months from now. You will part of the Games Business Unit Management Group and will report to Rovio HQ finance, dotted line to EVP, Games.

Provide us your application here.

For other great positions, please see here. And, remember it’s one small fling for a bird but a one quantum leap for birdkind!

• huonopalkkaisten tekemien työtuntien määrä Suomessa on vähentynyt 1980-luvultavuositasolla yli 20%. (Vähemmän työtä = vähemmän palkkaa.)
• pääomatulojen kasvu on ollut nopeampaa hyvätuloisilla. (Pientuloiset eivät kykene säästämään eivätkä sijoittamaan)
• globaalisaatiotrendi (nostaa kansainvälisten yritysten palkkoja Suomessakin)
• palkkojen perustuminen osaamiseen (parempi koulutus – parempi palkka)
• sinkkutalouksien määrän lisääntyminen (monet tutkijat pitävät tätä suurimpana syynä, kts. tutkimuksen s. 11)

Kun verrataan käytettävissä olevien tulojen jakaumaa, niin Suomen tuloerot ovat OECD:n keskiarvon alle eli tuloerot ovat täällä sittenkin melko pieniä. OECD ei pidä rahojen kierrättämistä valtion kassan kautta kestävänä — eikä edes tehokkaana keinona ja suosittelee sekä työpaikkojen lisäämiseen tähtääviä toimia että koulutusta tapoina parantaa heikosti tienaavien ansiotasoa.

Niin, mitkä olisivat sitten niitä “turvallisia työnantajia”?

Valtiota pidetään em. tutkimuksen mukaan turvallisena ja omasta mielestään kunnat ovat sellaisia. Huoltosuhteen heikkeneminen ja työpaikkojen leikkaustarve ei siis kuntia huoleta. Myös Puolustusvoimat pitää itseään turvallisena. Onhan siellä ainakin aseita, mutta tänään julkistettiin 1 200 hengen vähennykset. Evankelis-luterilainen kirkko on hyvinkin turvallinen työnantaja, omasta mielestään. Harvemmin pappeja ja muuta henkilöstöä irtisanotaan.

Työpaikan turvallisuuden tunteeseen taitaa liittyä sellaisia ehkä tiedostamattomiakin seikkoja kuin

• hierarkiset organisaatiot
• paljon sääntöjä
• ei kilpailua asiakkaista
• vaikeasti mitattava tehokkuus
• tulosvastuullisuuden puute

Näillä kriteereillä Roviosta ei toivottavasti ikinä tule turvallista työpaikkaa!

Asiantuntijoita on turha komentaa aseman perusteella, lähtevät toisiin organisaatioihin. Reipasta marssitahtia!

Jouto on kokeenena lehtimiehenä luultavasti siteerannut Hannulaa oikein –mutta onko Angry Birds Hollywoodia?

No, ensinnäkin Angry Birds on sekä peli että brändi ja pelin hahmot ovat muodostuneet jo ikoneiksi. Vaikka peli on teknisesti mitä suurimmassa määrin tietotekniikkaa jo siitä alkaen, että se tehdään tietoteknisin välinein ja toimitetaan binäärinä, niin kyllä samoista aineksista ja samasta brändistä riittää myös paljon annettavaa myös tänne analogiamaailmaan niin pehmoleluiksi kuin huvipuistoiksikin.

Roviosta on (ehkä hieman vaivihkaa) muodostunut viihde- ja mediaorkesteri, jossa peleillä on toki toistaiseksi ensiviulun soittajan asema. Tämä ei kuitenkaan tee Espoosta Los Angelesia eikä Keilarannasta Hollywoodia ja vertaus vaikkapa tuulisen Westendin ja hyvin hoidetun Beverly Hillsin välilläkin on epäreilu, eihän jälkimmäisellä ole edes merenrantaa.

No, miten Hollywood sitten oikeastaan toimii?

Hollywoodin (animaatiostudiot ovat oikeastaan muualla, mutta brändistä tässäkin puhutaan) liiketoimintamalli toimii lyhyesti seuraavasti:

1. otetaan käsikirjoitus, ohjaaja ja tunnettujen näyttelijöiden äänet

2. käytetään tuotantoon 4 vuotta ja n. 150 M USD

3. käytetään markkinointiin 150 M USD lisää

4. myydään jossain määrin oheistuotteita

5. jos homma meni hyvin (se selviää ensimmäisten viikonloppujen aikana), niin hankitaan rahoitus jatko-osalle

6. käydään uudestaan läpi vaiheet 1.-3

7. nyt kun on jo menestytty ja hahmot ovat tunnettuja, niin myydään paljon oheistuotteita

8. nautitaan menestyksestä

Aikaa meni siis 8 vuotta ja 600 M USD. Tässä mielessä Rovio ei ole ollenkaan Hollywoodia, koska kohtaan 8. pääsemiseksi meni AB:n kohdalla paljon vähemmän aikaa. Rahaa meni koko firman elinaikana ehkä saman verran kuin Hollywood-studion bisnesjetin vuotuisiin kustannuksiin.

Rovio on kyllä siinä mielessä Hollywoodia, että viihdebisneksestä tässäkin on kysymys. Kun elokuvayhtiöt ovat lähestyneet asiakkaitaan vajaat 100 vuotta yhdellä, toimivaksi osoittatuneella liiketoimintamallilla, niin se ei tarkoita sitä, etteikö muillakin malleilla voisi menestyä.

Viihdetoimialalla on eletty voimakasta digitalisoitumisen aikaa aina CD/DVD-levyjen markkinoille tulosta (1982) alkaen. Teknologiastamuutoksista seuraa usein liiketoimintamallien uudistuminen ja markkinoiden uusjako. Siitä Roviokin on hyvä esimerkki tällä viihdetoimialalla.

Siinä mielessä Rovio ei ole tyypillinen ICT-firma, että Rovio ei puhu käyttäjistä vaan faneiista. ICT-alalla on paljon hienoja ja kannattavia firmoja, mutta aika harva käyttäjä fanittaa tietojärjestelmiä. Olisiko tässä ICT-alalla itsetutkiskelun paikka?

No, kuten Jouto kolumnissaan kirjoitti, “väliäkö sillä toimialalla“. Muuten, minä fanitan isosti Pomplamoosea!

Lisäksi naisten suosikkityönantaja on valtio ja naisia kiinnostaa enemmän työn haasteellisuus ja kiinnostavuus sekä työpaikan työilmapiiri kuin hyvä palkkaus.  Miehet puolestaan arvostavat enemmän palkkaa.

Tutkimuksessa oli mukana 3 993 naisopiskelijaa ja 7 242 korkeasti koulutettua työelämässä olevaa naista sekä 2 081 miesopiskelijaa ja 3 567 miestä, joten otos on Suomen kokoisessa maassa varmasti tarpeeksi edustava.

Onko tilanne siis se, että työt (ja palkat)  jakautuvat yhteiskunnassamme sillä tavalla, kuin tehtäviin opiskelevat ja niissä jo toimivat haluavatkin?

Tulokset antavat osaltaan lisää polttoainetta mediassa pitkään velloneeseen keskusteluun lasikatoista ja pörssiyhtiöiden naiskiintiöistä. Jos naiset vain harvoin haluavat yritysjohtoon niin ei kai heitä voi sinne pakottaakaan?

Toinen mielenkiintoinen asia liittyy niin julkisten yhtiöiden kuin vaikutusvaltaisen poliitikkojenkin kohteluun niin mediassa kuin nettikeskusteluissa; johtajista ja heidän työstään on harvoin mitään hyvää sanottavaa. Lisäksi Suomen voimakkaasti progressiivinen verotus ei anna taloudellisia kannustimia johtotehtäviin, joihin sentään liittyy parempi palkkaus. Ja kovan palkan saaminen on Suomessa jotenkin onnistuttu syyllistämään, miettikääpä tässä yhteydessä esimerkiksi käsitteille “taloudellinen oikeudenmukaisuus”, “solidaarisuusvero” annettuja merkityksiä –ja tavoitteita.

T-mdeian tutkimuksesta vastaavan Päivi Salminen-Kultasen mukaan “johtajuus on julkisuudessa lähinnä kielteisessä valossa”. Ihme, että johtotehtäviin haluaa edes kolmannes miehistä.

Länsimaalaisessa pelikulttuurissa (Suomi, USA, Singapore jne.) kasvanut 21 vuotta täyttänyt nuori on käyttänyt tuon yllä mainitun määrän tyypillisesti konsoli- online ja nykyään yhä enemmän mobiilipelien pelaamiseen. Tämä on suurinpiirtein se aika, jonka nuori on käyttänyt koulunkäyntiin yläasteella ja lukiossa. Gladwellin Outliers-kirjan mukaan jonkin asian kuten viulunsoiton tai liigatason jääkiekon opetteluun kuluu tyypillisesti 10.000 tuntia.

Pelaajat oppivat varmasti jotain –mutta mitä?

Pelaamista tutkinut Jane McGonigalin mukaan opitut asiat ovat:

• kiireinen optimismi (uskomme, että voimme voittaa jos tartumme toimeen)
• verkostoituminen ja yhteistyö (kunnioitamme samoja sääntöjä ja toimimme yhdessä)
• siunattu tuottavuus (pelaaminen vaatii suurta ahkeruutta ja aktiivisuutta)
• eeppiset tarkoitusperät (isojen, haastavien, hienojen juttujen tekeminen)

Tämän vuoksi pelaajat ovat

määrätietoisia, ahkeria ja optimistisia yksilöitä

…jotka uskovat kykenevänsä muuttamaan (virtuaalista) maailmaa. Tämä pitäisi sitten kääntää todellisen maailman parantamiseksi.

Vaatisi ongelmanratkaisupelien kehittämistä. Ei kun ideoimaan!

jane_mcgonigal_gaming_can_make_a_better_world.html

Autistiset henkilöt voivat kuitenkin menestyä varsin hyvin tietyn tyyppisissä, vaativissa tehtävissä kuten

• tietojärjestelmien testaamisessa
• hyvää muistia, erityisesti visuaalista muistia vaativissa tehtävissä
• runsaasti yksityiskohtia käsittävissä työtehtävissä
• paljon toistoa vaativissa toimissa

Tanskalainen Specialisterna elää mottonsa “Passion For Details” mukaan ja on erikoistunut juuri tällaisiin tehtäviin ja palkannut menestyksellisesti autistisia henkilöitä juuri . Bloomberg Bloomberg Business Weekin mukaan ulkoistusta pitäisi tehdä mieluummin autisteille kuin Intiaan.

Hienoa, että nämäkin ihmiset löytävät paikkansa yhteiskunnassa. Autisteille pitää tietenkin maksaa samaa palkkaa kuin “normaaleille” vastaavissa tehtävissä työskenteleveille, Ei olisi reilua hyödyntää heidän muuten huonompia työnsaantimahdollisuuksiaan.